hhj2

Hyvästit hyville jätkille – rasismi ja naisviha Vaasankadulla

Teksti: Sarita Kemppainen
 
En ole mikään pulmunen. Luulin pitkään olevani oikeutettu ironiseen epäkorrektiuteen löyhän yhteisön jäsenenä. Nyt on kuitenkin toisin. Historiani saa miettimään, onko minulla oikeutta ensinnäkään säpistä asioista, joita olen toteuttanut itse. Saanko kyseenalaistaa muita, saati kirjoittaa näistä asioista kritisoivaan sävyyn. Päätin, että saan. Jos hyvin käy, joku saattaa jopa oppia mokistani. Hyvin moni näistä asioista, joista aion kirjottaa kirpoaa tietämättömyydestä. Siitä, ettei tajua tekevänsä väärin.
 
Oma kuplani on punavihreä, siellä kuunnellaan punkkia, juodaan keskikaljaa Vaasankadun kuppiloissa ja käydään keikoilla. Kupla on hajanainen, eikä se välttämättä ole aina suoraan edes nivoksissa mihinkään tiettyyn alakulttuuriin, vaan kyseessä on enemmänkin suuri ryhmä ihmisiä, jotka jokseensakin käyvät samoissa tapahtumissa, baareissa ja käyttävät samoja forumeita. En halua niputtaa kuplaani yhdeksi sovinistiseksi, rasistiseksi jengiksi. Kirjoitan niistä asioista, joita itse olen kohdannut tai nähnyt ympärilläni. Ongelmia on kuplassa kuin kuplassa, skenessä kuin skenessä. Joudun kärjistämään – tarkoitukseni on ravistella ja kyseenalaistaa hiljaisesti hyväksyttyjä asenteita.
 
Kuplassani on yleisesti hyväksytyt tuomitsemisen kohteet: tietyt puolueet ja näiden edustajat, natsit ja kytät. Kunhan muistaa nämä kolme ei oikeastaan tarvitse kantaa huolta muusta. Muita ongelmia ei helposti tunnisteta tai niitä ei suostuta näkemään. Rasistisia ja seksistisiä juttuja saa tehdä ja puhua, koska kukaan ei siihen kuitenkaan puutu. Jos kissa harvoin nostetaan pöydälle, se halutaan hyvin pian tuupata alas. Ongelmaa ei ole, jos valtaosa kuplassa ei itse sitä kohtaa. “Pitääks sitä nyt ihan jokaisesta pikkuasiasta suuttua?” No ei välttämättä suuttua, mutta keskustella pitää, jotta asiat joskus muuttuisivat parempaan suuntaan. On huvittavaa ja pelottavaa kerta toisensa jälkeen nähdä, kuinka tiedostavana, fiksuna ihmisenä pitäväsi henkilö älähtää, kun kokee oman etuoikeutensa uhatuksi.
 
Mistä tämä johtuu? Oma veikkaukseni: hyvä jätkä -kulttuuri elää ja voi hyvin. Hyvä jätkä voi vittuilla ja itseään viihdyttääkseen laukoa inhottavia, vähätteleviä ja esineellistäviä kommentteja – hän kun ei oikeasti niitä tarkoita. Keskustelunavaukset, joissa epäkorrektiuteen puututaan, koetaan helposti henkilökohtaisina hyökkäyksinä, tai sitten niille vain nauraa röhötetään. Koko ilmapiiri tuntuu vähättelevältä, hyssyttelevältä ja muutosvastaiselta. Poliittinen korrektius tuntuu joistakin väsyttävältä ja siihen kyllästytään – sanot mitä tahansa niin aina on joku kärttyinen feministi räksyttämässä. Aina ei uskalla puuttua kaverin suoltamaan epäkorrektiin läppään, sillä on paljon helpompaa on olla hiljaa ja antaa olla. Toivoisin että sen sijaan, että yritettäisiin kaikki olla niin helkkarin hyviä jätkiä, voitaisiin pyrkiä olemaan hyviä tyyppejä.
 
Feminiinisyys jää tässäkin kuplassa helposti maskuliinisuuden varjoon. Naiselliseksi koetut asiat ovat suhteessa miehiksiksi pidettyihin heikommassa asemassa, eikä niitä oteta yhtä vakavasti. Esimerkkinä: eräs tuttavani kirjoitti taannoin Facebook-merkinnän, jossa nosti pöydälle huolensa punk-piirien suhtautumisesta naisoletettuihin aktiivisina toimijoina skenessä – olet aina jonkun tyttöystävä ja tytöistä koostuva punk-bändi on aina tyttöbändi. Pinttyneet valta-asetelmat ovat olemassa, eikä punk-skene ole mikään poikkeus. Naista ei pidetä yhtä uskottavana tekijänä, kuin vastaavasti miestä. Eipä aikaakaan, kun valkoinen hetero cis-mies ratsasti kantaaottavan bändipaitansa ja mittavan levykokoelmansa takaa huutelemaan, että hän, henkilökohtaisesti, ei ole kokenut mitään ongelmaa mainittujen asioiden tiimoilta, esittäen epäilyksen tapahtuuko niitä ollenkaan. Hyvä tietää! Tässä kohtaa olisi voinut pysyä sivussa ja antaa tilaa niiden ihmisten keskustella, joita aihe oikeasti koskee. Peräänkuuluttaisin ymmärrystä, että sinun mielipiteesi ei aina ole kovin oleellinen, saati tuo keskusteluun mitään uutta. Älä osallistu keskusteluun vain vähätelläksesi toisen kokemusta syrjinnästä tai epäoikeudenmukaisuudesta – etenkin jos itse kuulut ryhmään, joka ei kyseistä syrjintää kohtaa (toim.huom.: toisen kokemuksen vähättely tai kieltäminen on emotionaalisen manipulaation muoto, katso termi “gaslighting”).
 
Suhtautuminen feminismiin vaihtelee, vaikka valtaosa kuitenkin tuntuu pitävän itseään jonkinlaisena feministinä – se on ikään kuin automaatio. Toisten mielestä kyseessä on tekopyhä aate, jossa ajetaan vain naisten oikeuksia. On ihmisiä, jotka kavahtavat sanan alkua, fem-etuliitettä. Sopiikin miettiä miksi näin on – onko naisviha tosissaan niin syvällä, että ismi, jonka etuliite on naiseen viittaava, saa ihmiset vähättelemään sitä? Usein puhuttaessa naisten kokemista epäkohdista ilmestyy paikalle aina joku, joka kysyy “entäs miehet sitten?”. Viimeksi viime viikolla luin erästä foorumia, jossa Feminististä puoluetta kritisoitiin siitä, että puolueen hallituksessa istuu vain yksi mies. Se tuskin lienee puolueen syy, enkä oikein usko siihenkään, että tämä olisi ollut mitenkään tietoinen valinta. Miesten ongelmat nostetaan aina naisten ongelmien rinnalle, eikä ymmärretä, että vaikka jokaiseen epäkohtaan puuttuminen on tärkeää, voivat ne olla itsessään kaksi täysin eri keskustelua.
 
Seksuaalinen häirintä ja esineellistäminen ovat arkipäivää, eikä oikeus omaan vartaloon ole kuplassani itsestäänselvyys. “Harmittomillaan” tämä ilmenee ulkonäön kommentointina, mutta kyllähän meiltä löytyy myös lääppijöitä ja tyyppejä, jotka näkevät himonsa kohteen automaattisesti objektina. On järkyttävää kuulla, miten isommissa tapahtumissa, joiden luonteen vuoksi niihin osallistuvien olettaisin ymmärtävän toisen ihmisen koskemattomuuden päälle, ollaan lääpitty, machoiltu ja torjutuksi tullessa haistateltu. On tyyppejä, joiden mielestä on kohteliasta kuvailla jotakuta “hyvin säilyneeksi ikäisekseen”, eli arvottaa ihmistä ulkonäön perusteella. Pitkä ura jonkun skenen hyvänä jätkänä ei takaa kellekään oikeutta koskea luvatta tai laukoa ahdistavia kommentteja.
 
Ikäänkuin tämä ei olisi jo tarpeeksi oksettavaa, kuplassani raiskataan. Näistä tapauksista ei puhuta ja tekijöitä suojellaan, sillä usein uhria syyllistetään ja hän joutuu kohtaamaan kokemansa uudestaan joka kerta asiasta puhuessaan. Eivätkä uhrit välttämättä ole edes tajunneet tapahtunutta kuin vasta myöhemmin asiaa yksin tai kaverin kanssa läpikäydessään. Tämä, jos mikä, puhuu karua kieltä siitä, miten jotkut yksilöt suhtautuvat oikeuksiinsa ja naisiin. Raiskaaminen ei koskaan ole ok. Se ei ole koskaan pikkujuttu. Eikä se koskaan, ikinä, ole teon kohteen syy. Syy on aina tekijän, joka omassa oksettavuudessaan kokee olevansa etuoikeutettu rikkomaan toisen ihmisen koskemattomuutta. Pelottavaa on myös se, kuinka joissain tapauksissa tekijä ei tunnu edes itse ymmärtävän tekonsa olleen väärin, saati sitä, että hän syyllistyi juuri raiskaukseen.
 
Kuplassani valitettavasti pörrääville mulkuille: te näytätte välillä unohtavan, että nainen on ajatteleva, kokeva ja tietoinen ihminen. Hän on muutakin kuin seksifantasiasi tai himosi. On ihan ok ihailla jonkun ulkonäköä, vartaloa tai omaisuutta – tiettyyn rajaan asti. Älä ole tahditon, niljakas ihmisperse; älä näe ihailusi kohdetta vain objektina, äläkä luule omistavasi ketään.
 
Vaikka voinkin puhua rasismista vain valkoisen ihmisen näkökulmasta, on siitäkin mainittava. Rasismia on valtavasti ympärillämme, eikä kuplanikaan siltä säästy. Joskus se lävähtää vasten kasvoja odottamatta, joskus se on hyvin piiloutunut, mutta yhtäkaikki – siellä se kytee. En väitä, että näissä piireissä rasismi olisi yleisesti hyväksyttyä, vaan sitä, että esimerkiksi sanomme rasistisia asioita ilman, että ymmärrämme näin ylläpitävämme rasistia käsityksiä tai sortoa. Sillä mitä päästämme suustamme tai kirjoitamme on väliä. Räikeimmillään rasismi esiintyy tietyn rodullistetun ryhmän näkemisenä stereotypisoituna homogeenisenä massana ja siinä, kuinka valkoinen tuntee olevansa jotenkin oikeutettu käyttämään n-sanaa. Historia on historiaa, eikä sitä, että sana on ollut opetuskäytössä voi pyyhkiä pois, mutta sanan käytölle ei ole mitään oikeutusta vuonna 2016. Yhtään enempää ok ei ole myöskään puhua halventavaan sävyyn romaneista.
 
Ongelma piilee pitkälti siinä, että rasismi on usein verhottu huumoriksi. Vakiintuneiksi läpiksi, jotka koetaan neutraaleiksi oman (valkoisen) ryhmän sisällä. En usko, että omasta kuplastani saati sitten lähipiiristäni löytyisi ihmistä, joka kokisi olevansa rasisti, minkä vuoksi tällainen radikaali ajatus tähän väliin: ei tarvitse olla natsi ollakseen rasistinen. Ymmärrän, että varsinkin tänä aikana kun Hesarissakin mietitään, että saako kukaan sanoa enää mitään, kokevat jotkut vapauttavaksi vitsailla poliittisesti epäkorrekteilla asioilla. Kuitenkin – rasistinen läppä on aina rasismia, vaikka paikalla ei olisikaan yhtään sen ryhmän edustajaa, jota heitetty “vitsi” koskee. Hyvänä nyrkkisääntönä: heitä läppää siitä mistä tiedät ja siitä mitä edustat.
 
Toivonkin, että ihan jokainen meistä ensi kerralla kun joku “call outtaa” seksismin tai rasismin teoissamme tai sanoissamme suuttumuksen sijaan hengittäisi syvään, kuuntelisi ja kyseenalaistaisi omia ajattelumallejaan. Maailma muuttuu, uusia asioita nostetaan esiin, ihmiset, joilla ei ennen ollut juuri kanavia puhua, saavat enemmän puheenvuoroja. Ollaan ihmisiä toisillemme, muistetaan myötätunto ja yritetään välillä edes hetkeksi asettaa itsemme toisen asemaan. Lopetaan hiljainen hyväksyntä, eikä mennä alfojen pillin mukaan. Hyvät jätkät pitäköön tunkkinsa, paskan huumorinsa ja esineellistävän asenteensa omana tietonaan ja toivottavasti helkkarin hyvin kätkettynä, ettei kenenkään tarvitse siihen enää törmätä.
 
Tai sitten olen vain hirveä tosikko, jota jonkun kunnon sonnin pitäisi nussia, niin loppuis tämäkin valitus ja ininä. Rauhallista joulun aikaa ja moikataan kun tavataan!
 

Lisää luettavaa