laakkeet

Lääkkeillä vai ilman?

Teksti: Sarita Kemppainen
 
Tiedättekö sen kaverin, joka sanoo, ettei mielialalääkkeitä tarvita, ne on heikoille ja niillä vain huijaa itseään? Sellainen satuttaa – tai niin ainakin sain kuulla silloin, kun ystäväni ei kehdannut aluksi kertoa minulle, että on aloittanut mielialalääkityksen, koska olin aiemmin tuominnut lääkkeet niin rajusti.
 
En oikeastaan enää edes muista, vaikkei siitä ole kovin kauaa, mitä pahaa niissä muka oli. Täsmennetään, etten tiedä lääkkeistä juuri mitään, enkä varmastikaan tarkoittanut tuomita niitä kaikkia. Kai sitä jotenkin ajatteli omassa kuvitellussa ylemmyydenarvossaan niiden vain pahentavan ihmisten ongelmia, katkaisevan luovan kierteen ja pidemmän päälle tekevän enemmän hallaa kuin hyvää. Kai tosissani kuvittelin niiden olevan itsepetosta; kemikaaleja joilla huijata aivoja, että eihän ne oikeasti mitään paranna. Jälkeenpäin tuntuu todella pahalta ajatella, millaisia asioita sitä on miettinyt ja laukonut ääneen. Ääneen ihmisille, joilla hyvinkin mahdollisesti on jokin lääkitys, joka auttaa heitä selviämään päivästä toiseen.
 
Kuten sanoin, en tiedä juurikaan mitään lääkkeistä. Jos joskus jotain luulen tietäväni, on se pintapuolista infoa joltain internet-foorumilta tai kaverilta. En tiedä millaista on kokeilla lääkettä toisensa perään toivoen, että seuraava toimisi ilman kammottavia sivuvaikutuksia. En tiedä miltä tuntuvat sähköiskut aivoissa, enkä tiedä millainen on lääkekrapula. Mutta jotain tiedän siitä, miten luoda itselleen typeriä ja haitallisia asenteita lääkkeitä kohtaan.
 
Tietysti sivuvaikutuksia on. Joo, lääkkeisiin voi jäädä koukkuun. Joo, osa joutuu syömään lääkkeitä koko elämänsä pystyäkseen elämään arkea. Lääke, joka sopii toiselle, ei toimi toiselle. “Tapansa parantanut” saattaa jäädä ilman itselleen toimivaa lääkettä yhden pienen, typerän h-merkinnän takia. Kun koitin googlettaa jotain tämän artikkelin tueksi, löysin vain kauhukertomuksia siitä, miksei antidepressantteihin kannata koskea. Sivutolkulla, kymmeniä ja taas kymmeniä syitä. Minä sanon: vitut. Joo, asia on ongelmallinen. Paikkaillaan lääkkeillä sitä, mitä resurssipulan takia ei voida hoitaa. Lääkkeitä tarjotaan ehkä turhan hölläkätisesti ja joo, ei ne ehkä aina ole ratkaisu.
 
Inhottaa silti ajatella, että omalla opitulla negatiivisella suhtautumisellani saisin jonkun kokemaan lääkityksensä häpeälliseksi tai hyödyttömäksi. On todella haavoittavaa ja vahingollista tuomita masennuslääkkeet suoralta käsin. Vaikka suomalainen läpiharmaankiven-mentaliteetti muuta väittäisi, ei ole mikään heikkous syödä lääkkeitä. Päinvastoin, avun hakeminen ja itsensä tarpeen vaatiessa lääkitseminen voi olla rohkea ja voimaannuttava teko.
 
Olen nähnyt, kuinka aiemmin kotiin sulkeutunut kaveri jaksaa tehdä ja kokea ja elää aivan eri tavalla ja aivan eri rohkeudella, kuin mitä ennen lääkitystään. Pitää toivoa, että allekirjoittanut itse nielaisee viimeiset typerät asenteensa ja rohkaistuu, päättää tarttua puhelimeen ja ottaa tarjotun kemiallisen avun vastaan.
 

Lisää luettavaa