canth_editorsletter

Päätoimittajien kirje 2: Muutos

Vuosi 2018 on ollut muutoksen aikaa.

Aloitetaan ensin maailmasta.

Maaliskuussa tuhannet lukiolaiset, ja myöhemmin muut kansalaiset, marssivat Yhdysvalloissa aseita vastaan.

Huhtikuussa elokuvateatterit avattiin ensimmäistä kertaa Saudi-Arabiassa 80-luvun jälkeen. Black Panther oli ensimmäinen esitettävä elokuva.

Toukokuussa brittihovi sai (oletetusti) ensimmäisen rodullistetun jäsenensä.

Kaikkien rakastama GDPR tuli voimaan.

Lokakuussa julkaistiin IPCC:n suuri ilmastoraportti, joka ennusti synkkää tulevaisuutta planeetallemme, ellemme toimi nopeasti.

Samassa kuussa kannabis laillistettiin Kanadassa.

Marraskuussa, tarkalleen ottaen tänään, järjestetään ensimmäiset välivaalit Donald Trumpin valinnan jälkeen. Tuloksia odotellessa.

Tuntuu, että maailmalla sahataan edestakaisin; jotkut asiat ottavat loikkia eteenpäin, kun taas toisaalla mennään takapakkia.

Omassa elämässäni muutos on ollut myös vahvasti läsnä tänä vuonna.

Keväällä erosin poikaystävästäni ja olin ihmisraunio.

Leikkasin hiuksistani 20 senttiä ja oloni keveni. Luin enemmän kirjoja ja kirjoitin kuin minään aikaisempana vuonna.

Sain uuden työpaikan. Irtisanouduin vanhasta, tutusta ja turvallisesta, mutta hyvin puuduttavasta työpaikastani.

Ostin elämäni ensimmäisen sängyn.

Hyvä ystäväni ja kämppäkaverini muutti pois, ja jouduin hankkimaan uuden, tuiki tuntemattoman asuinkumppanin.

Ahdistuin kaikesta muutoksesta.

Ymmärrän, miksi ihmiset, usein minä mukaanlukien, ovat uusia asioita vastaan. Tuntematon tuntuu hallitsemattomalta ja arvaamattomalta. Se aiheuttaa stressiä ja ahdistaa. Miksi kukaan haluaisi stressiä ja ahdistusta elämäänsä?

Ehkä siksi, että niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kasvamiseen tarvitaan sitä kuuluisaa mukavuusalueelta poistumista. Olin viime viikolla Personal Effectiveness -kurssilla, jossa epämukavuusalue ristittiin oppimisalueeksi. Imelää, kyllä, mutta myös järkeenkäypää. Suhteeni päättyminen oli hirveää, ja se surun ja menetyksen määrä tuntui loputtomalta, mutta näin sydänsurujen tuolta puolen katsottuna on eron jälkeinen aika ollut ihan kamalan tärkeää oman kasvuni kannalta. Surusta, epätoivosta ja nöyryytyksestä kasvoi jotakin, jonka uskon olevan todella hyvää. Se tuntuu hyvin lohdulliselta.

Muutos on nahan luomista. Aikansa elänyt kuori, pinta, status quo karistetaan harteilta – joskus innokkaasti, joskus kipeästi. Uusi nahka on arka ja herkkä. Sitten se tottuu ympäristöönsä, uomiinsa, ja lopulta on siitä jälleen kerran aika jättää jonkun uuden tieltä.

Xoxo Paula

Uudessa julkaisussa luodaan nahkaa henkilökohtaisilla ja yhteiskunnallisilla tasoilla. Pohditaan valtasuhteita ja ilmastonmuutosta; sukupuolikokemusta, ikääntymistä, rakkautta.

Muutosta tehdään toiminnan kautta, mutta myös sanoin: sanat muokkaavat todellisuutta, asenneilmastoa, jossa toimitaan. Muiden teot muokkaavat meitä, kohtaamiset, rakkaudet, menetykset. Muutos kasvattaa, voimaannuttaa, mahdollistaa, pelottaa. Muutos tekee uteliaaksi.

Sisäinen muutos voi olla mahdoton havaita ulkoapäin, eikä itsemäärittelyn arvoa voi korostaa liikaa. Koskaan.

Muutos on läsnä joka hetkessä, mutta tapahtuu usein niin vaivihkaa, ettei sitä pysähdy miettimään. Canthin uusi numero nostaa muutoksen keskiöön.

Muutos on meidän kaikkien, tehdään sitä myös tietoisesti.

<3, Rosa

Lisää luettavaa