2016

Canthin toimitus listaa: vuoden 2016 parhaat

Teksti: Paula Hämäläinen
 
2016 on kaikin puolin ollut ihan hirveä vuosi. Kaksi mahdotonta, Brexit ja Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi, kävivät toteen, Syyrian sisällissota ja muut levottomuudet maailmalla, pakolaiskriisi, usean rakastetun artistin kuolema sekä Juha Sipilän….no, olemassaolo.
 
Tämä lista on muistuttamassa siitä, että kaiken kammottavan lisäksi antoi vuosi 2016 meille myös monta sykähdyttävää, hilpeyttä herättävää ja koskettavaa asiaa:
 
festivals_handmaiden__article-house-780x440-1
Kuva: Slater Magazine
 
ELOKUVAT

The Handmaiden
Park Chan-Wookin uusin teos oli visuaalisesti mielettömin melkein kolmetuntinen pläjäys, jonka hetkeen olen nähnyt. 1930-luvun aristokraattiseen Koreaan ja Japaniin sijoittuvan elokuvan puvustus ja lavastus ovat henkeäsalpaavia. Niin on myös sen tarina korealaisesta huijariperheen tytöstä, joka palkataan rikkaan japanilaisen naisen palvelustytöksi, ja heidän välilleen kehittyvästä intohimosta ja rakkaudesta. Näyttelijäsuoritukset ja musiikkikaan eivät kalpene näiden rinnalla. Täydet kymmenen pistettä.

The Lobster
Colin Farrelin, Rachel Weiszin ja Lea Seydouxin tähdittämää elokuvaa on vaikea lokeroida yhteen genreen: onko se draama, synkkä komedia, vai ehkäpä jopa sci-fi? Hykerryttävässä outoudessaan elokuva maalaa dystopisen kuvan siitä, millainen maailma olisi, jos sinkkuus olisi lailla kielletty ja pariutuminen elämän tärkein tavoite. Hmm, ehkei sittenkään kuulosta niin kaukaa haetulta.
 
DOKKARIT

Tickled
Uusiseelantilaisen toimittajan sukellus internetin kutittamisvideoiden syövereihin paljastaa häkellyttävän, absurdin ja ahdistavan maailman, jossa häpeän ja rahan avulla kontrolloidaan ihmiselämiä. Tätä dokkaria on sen kummemmin mahdoton selittää – se on pakko nähdä itse.
 
13TH
Kuva: Netflix
 
13TH
Ava DuVernayn ohjaama dokumentti näyttää, kuinka segregaation aikaiset rasistiset Jim Crow -lait elävät yhä tämän päivän Yhdysvalloissa mahdollistaen mustien massavangitsemisen, mikä puolestaan on tärkeä osa maan jättimäisen tuotteliasta prison-industrial complexia. Orjuus elää ja voi hyvin, maan perustuslain 13. pykälästä huolimatta.
 
SARJAT

Stranger Things
En tiedä onko enää ketään, kuka ei olisi Stranger Thingsia vielä nähnyt, mutta jos et: katso se heti. Itse välttelin ohjelmaa kauan sillä olen yyberherkkis kaikelle pelottavalle ja yliluonnolliselle, mutta Duffer Brothersien luoma 80-luvun maailma lavasteineen, hahmoineen ja soundtrackeineen on äärettömän kaunis ja hypnoottinen. Tämän sarjan jälkeen on outoa sammuttaa televisio ja astua ulos normaaliin maailmaan.

Fleabag
Koko vuoden hauskin komedia, vaikka kyseessä onkin enemmän sadcom – itkin sarjaa katsoessani yhtä paljon kuin nauroin. Phoebe Waller-Bridgen kirjoittama ja näyttelemä Fleabag on tarina menetyksestä, ystävyydestä, monimutkaisista perhesuhteista ja täydellisesti itsensä ja maailman kanssa hukassa olemisesta. Waller-Bridge on mieletön näyttelijä ja voisin tuijottaa hänen ilmeikästä naamaansa tuntikausia. Sivuhahmoja esittävät mm. loistavat Olivia Colman ja Hugh Dennis, lisäksi sarja on kuvattu kauniisti televisiolle harvinaisessa 21:9 kuvasuhteessa.

Atlanta
Onko olemassa jotain, mitä Donald Glover ei osaa tehdä? Miehen käsikirjoittama ja tähdittämä Atlanta kertoo nimensä mukaisesti Georgian kaupungista ja sen räppiskenestä, jossa Gloverin näyttelemä Earn yrittää yhdessä serkkunsa Paper Boin kanssa edetä, samalla tasapainotellen arkea pienen lapsen isänä. Atlanta on hauska, aito ja raikas.
 
960-1
Kuva: BBC

atlanta_ka_p11_1920x1080
Kuva: Fox
 
PODCASTIT

My Dad Wrote a Porno
Mitä tehdä, kun keski-ikäinen isäsi päättää kirjoittaa ja julkaista ronskin eroottisen novellin? Lukea sitä ääneen viikoittain kera kahden kaverin koko maailmalle tietysti. Belinda Blinked -niminen teos on niin kamala, että se on jo nerokas. Se kertoo nuoresta terhakasta myyntipäälliköstä nimeltä Belinda, ja sisältää sellaisia lausehelmiä kuin “her breasts hang like pomegranates”.
 
ILMIÖT JA IHMISET

Sipsikaljavegaanit
2016 on ollut ehdottomasti sipsarien vuosi. Kauppojen laareista löytyy tätä nykyä niin vihistä, möttöstä, burgeria, roiskeläppää kuin makaroonilaatikkoakin. Sipsarit on inspiroiva esimerkki siitä, kuinka pienellä ihmisellä on oikeasti mahdollisuus muuttaa maailmaa. Olen yrittänyt lanseerata Crisp beer vegans -liikettä Lontoossakin, mutta siellä hipstereitä kiinnostaa lähinnä gourmet makkarat ja muusi. Ehkä parempi onni vuonna 2017.

Chicken Connoisseur: The Pengest Munch
Vegaaniudesta onkin sopiva siirtyä kanankoipiin, joiden mussuttamisen katsomisesta en sinäänsä nauti, mutta lontoolaisen teini(??)pojan miljoonia katseluita keräävät arviot kaupungin chicken shopeista ovat 5/5. Youtube-sarja on loistava apuväline myöskin lontoolaisen sanavaraston opiskeluun.
 
maxresdefault
Kuva: Youtube/Chicken Connoisseur
 
SUOMI-GATET

Itsenäisyyspäivän nännit
Nännien olemassaolo jaksaa edelleen kohahduttaa ihmiskuntaa ja keltaista lehdistöä, kuten vuosi 2016 meille osoitti. Opimme mm. että naisoletetun kehossa nännien nöpöttäminen on likaisuudessaan ja epäkunnioittavuudesaan jotain, joka saa Mannerheimin ja Kekkosen kääntymään haudoissaan. Vielä on tarvetta kollektiiviselle rintaliivien polttamiselle, ystävät.

Kännäävät kansanedustajat
Tämä uutinen toi sydämeeni lämpimän ja pörröisen tunteen: suomalaiset kansanedustajat huppelissa illallisella Ruotsissa, voiko jokin olla enemmän Suomi. Humalatila bongattiin ilmeisesti niin, että toinen henkilö “hihitteli runsaasti” – ei siis ole ollenkaan ihme, että näin epätyypillinen käytös pisti silmään heti.
 
PETTYMYKSET

MiFu
Tämä paistettava ruokarae on vuoden 2016 tragikoomisuuden huipentuma. Vaikka tunteeni Valiota kohtaan eivät ole erityisen lämpimät, tunnen silti aina pienen säälin piston sydämessäni nähdessäni koskemattomat MiFu-paketit kaupan hyllyllä.
 
gilmore-girls-trailer-emily-gilmore-t-shirt
Kuva: Netflix
 
Gilmore Girls revival
Odotin Gilmoren tyttöjen comebackiä kuin jättimäistä veronpalautusta koko vuoden. Fiilis ensimmäisen jakson jälkeen oli kuin naamalle lätkäistyt katkerat mätkyt. Kuten eräs ystäväni sen ilmaisi, “it felt like a 90 min long establishing shot“. Suhteeni Rory Gilmoreen on aina ollut kivikkoinen, eivätkä uudet jaksot varsinaisesti auttaneet. En myöskään pysty taikomaan Lorelain ja Luken välille seksuaalista kemiaa, vaikka kuinka silmiäni siristäisin. Hyvää sen sijaan oli: Jessin kymmenen vuotta marinoitunut olemus sekä iki-ihana Kelly Bishop, joka on yksinkertaisesti sanottuna goals.
 
MUSIIKKI

Princess Nokia: 1992
Princess Nokian eli Destiny Frasquerin eli muoti- ja empowerment-idolin omatuotanne 1992 on yksinkertaisesti bangin’. Lyriikoissa ruoditaan naiseutta, ruskeutta, seksuaalisuutta, sprituaalisuutta ja ylistetään Harlemia ja Bronxia. Princess Nokia saapuu jälleen keikalle vuoden vaihteen jälkeen Helsinkiin ja Lontooseen, enkä malta odottaa.

Pete Parkkonen: Kohta sataa
Suhteeni tähän kappaleeseen ja videoon on ollut yhtä emotionaalista hämmentävää vuoristorataa. Ensimmäisen huvittuneen reaktion jälkeen olen päätynyt katsomaan videon varmasti 30 kertaa ja jostain syystä biisikin on ensimmäinen asia, mikä aamulla soi päässä. Valehtelisin, jos väittäisin etten pistävällä female gazellani nauttisi Parkkosen öljytyistä pakaroista. Enemmän tätä, vähemmän Arttu Wiskaria.
 
princess-nokia-tomboy-music-video
Kuva: Youtube/Destiny Frasqueri

screen-shot-2016-12-30-at-16-49-51
Kuva: Youtube/Warner Music
 
KIRJAT

Johannes Ekholm – Rakkaus niinku
Tein poikkeuksen luen vain naisten kirjoittamaa kirjallisuutta -rutiiniini tätä teosta varten. Se kannatti, sillä Rakkaus niinku iski jonnekin syvälle, ja teki sen niin kokonaisvaltaisesti, että kirja piti laittaa välillä alas. On loistava idea käyttää tekstinä pelkkää dialogia, ja toivon suuresti, että tämä kirja käännetään vielä englanniksi, sillä se tökkäisee johonkin hyvin universaaliin aikamme totuuteen ja toivottomuuteen.

Emma Cline – Tytöt
Tämä kirja yhdistää monet obsessioni, kuten Charles Mansonin ja kulttiliikkeet, 60- ja 70-luvun taitteen Kalifornian sekä seksuaalisuuden tutkimisen. Se kuvaa hengästyttävästi teini-ikää ja sitä hetkeä, kun miehen katse alkaa muokata suhdetta omaa kehoa kohtaan – jotain minkä tunnistan itsestäni, vaikka en olekaan enää 14-vuotias. Emma Clinen esikoisteos ei niinkään ole tarina kultista, vaan se on kaunis kertomus eristäytyneisyydestä, puberteetin yksinäisyydestä ja tylsyydestä – pysähtyneen paahtavassa Kalifornian kesässä.
 
 
Jäämme innon ja kauhun sekaisin tuntein odottamaan, mitä vuosi 2017 tuokaan tullessaan. Kiitos kaikille Canthin lukijoille 2016 – ensi vuonna palaamme suurempana, kauniimpana ja fiksumpana!

Lisää luettavaa