muinaisusko

Paju, pihlaja, lehmänkello – self-care ja suomalainen muinaisusko

Teksti: Rosa Luopajärvi
 
Helmikuu – valoa on jo enemmän, new year new me väreilee vielä häivähdyksen minussa, yritän ainakin, juupa juu. Miksi silti (tai juuri siksi) ahdistaa, jo helpottaneet (luulin) sydänsurut hyökkäävät takaisin kauheampina kuin koskaan, tekijyyskriisi iskee (mitä muka osaan mitä muka teen miksi tekisin mitään), surettaa selittämättömästi (Cupcakken ja Deafheavenin hämmentävän sopimaton vuorottelu repeatilla auttaa ehkä vähän)?
 
Vanhan kansan suomen kielessä sana tammi tarkoittaa sydäntä, ydintä tai keskikohtaa sekä akselia tai napaa, jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Luonto rauhoittuu lepäämään ja valmistautuu uuteen sykliin. Tammikuu juontaa nimensä tästä, kun taas helmikuu nimettiin aikoinaan suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyvien jäähelmien mukaan, ja “maaliskuu maata näyttää”. Kevättalveen liittyy valtavasti innostusta, inspiraatiota ja jännitystä tulevasta, tietenkin. Päässä saattaa kuitenkin pyöriä murroksen aikana myös negatiivisten vibojen kirjo – epävarmuutta, ahdistuneisuutta ja riittämättömyyden tunnetta. Pitäisi pitäisi pitäisi, ehkä mieluummin järjestelen mun alusvaatteet, salaojitan viherkasvit, vois värjätä tukan ja tehdä Meinebase-naamion. Sitten voisi selata vielä vähän ironisia 2018-memejä Instasta ja tavoitella niiden kautta oikeutusta ahdistukselleen. Ovatko hyvinvointi, kodin laittaminen ja itseensä käpertymisen autuutta syleilevä Pinterest-elämä aikamme suojarituaaleja? Mitä vastaan niillä suojaudutaan?
 
Vuoden vaihteeseen ja muutoskohtiin liittyvä epävarma olo ei ole uusi ilmiö, vaan tunnettiin Suomessa jo muinaisuskon aikoihin. Alueellisten kielten sekä muuttuvan kansanperinteen tutkiminen, toisin kuin kuviteltuun kansalliseen identiteettiin ja poissulkevuuteen perustuva nationalismi, on todellakin hot af, joten perehdytäänpä tähän.
 
Suomen alueella vallinneissa esikristillisissä uskonnollisissa tavoissa ja uskomuksissa vuodenaikojen ja vuoden vaihtumisen kaltaiset rajakohdat nähtiin poikkeustiloina, joissa tämän- ja tuonpuoleisen raja oli hauras, jopa läpäistävissä. Tämä mahdollisti vainajien vierailut koteihin ja pihapiiriin. Liminaali poikkeustila aiheutti kummallista, selittämätöntä ahdistusta: asetuttuaan paikoilleen ihminen etääntyi niin luonnosta kuin tuonpuoleisestakin, ja nämä kotipiirin ulkopuoliset tekijät nähtiin uhkina järjestäytyneelle, vakiintuneelle kosmokselle. Kansanuskomuksia romantisoimatta, ajatus vainajien vierailuista ja murroksen ajasta hauraana, tuonpuoleisen vaikutteille alttiina tuntuu ajankohtaiselta ja käyttökelpoiselta nykyäänkin.
 
Muinaisuskon aikaan katsottiin, että jokaisen ihmisen tulisi osata harjoittaa magiaa torjuakseen ulkoisia uhkia. Huomattakoon, että “ulkoisuudella” ei ollut mitään tekemistä rajojen kanssa – uhat olivat jokapäiväisiä, kaikkia elämän osa-alueita koskevia, oman elämänpiirin ulkopuolisia murheita, ja niitä torjuttiin suojausloitsuilla sekä erilaisilla esineillä ja aineilla. Pihapiiriä suojaamaan käytettiin muun muassa tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja sekä muita rautaesineitä, ja pihamaata kierrettiin aina kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään. Tuli tunnettiin puhdistavana ja suojelevana voimana, maailman »alkuaineena», joka pelottaa pahoja voimia. Uhkaavat voimat pelkäsivät väkevältä tuoksuvaa tervaista ja katajaista savua, ja toisaalta tuli myös kutsui hyväntahtoisia, onnea tuovia henkiä luokseen. Myös suolaa käytettiin pahojen henkien karkoitukseen.
 
Puihin liitettiin muinaisuskossa sekä feminiinisiä että maskuliinisia ominaisuuksia, ja ne olivat samaan aikaan esi-isiä ja kantaäitejä, elämän ylläpitäjiä ja suojelijoita niin biologisella kuin symbolisellakin tasolla. Puiden uskottiin yhdistävän ainutlaatuisella tavalla kaiken elämän toisiinsa, ja kaiken keskuksen, maailmanpuun, ajateltiin olevan koko maailmaa koossa pitävä elementti, joka yhdistää maan ja taivaan. Maailmanpuun juuret ovat syvällä vainajien maassa, ja sen latvusto kurkottaa kohti jumalten taivaita. Yksittäisen ihmisen eliniän ylittävä puu on kuvannut elämän jatkuvuutta ja maailman suurempaa järjestystä, ja puilla onkin ollut erityisen tärkeä rituaalinen asema. Esimerkiksi pajun- ja pihlajanoksilla uskottiin olevan suojaavia ja parantavia voimia, ja niitä käytettiinkin sekä suojaamaan sairauksilta että antamaan uudistavaa elinvoimaa. Varhaiskevään oksa on todiste kosmoksen uudelleenluomisesta, merkki siitä, että talven voimat on voitettu ja kevät palaamassa takaisin.
 
Onnea tuovista ja positiivista energiaa tuottavista taioista tärkeä ja ahkeraan harjoitettu oli myös lemmennostatus, johon parhaita päiviä olivat torstai tai sunnuntai (vinkkinä vaan!). Magian käyttäminen tietyn henkilön loihtimiseen oli kiellettyä – ketään ei saanut taikoa rakastumaan itseensä tai johonkin toiseen määrättyyn henkilöön, vaan taiat oli tarkoitettu yleiseen love moodin nostattamiseen.
 
Usko haltijoihin määritti ihmisen rajat ja maailmaan kätkeytyvän sielullisen järjestyksen. Kotipiiriä suojeltiin parhain mahdollisin keinoin, mutta samalla ymmärrettiin, ettei ihminen pysty hallitsemaan metsää, vaan siihen tulee suhtautua tasavertaisena kumppanina kunnioittaen. Ihminen eli elävässä vuorovaikutuksessa koko maailman kanssa, ja maailman sielullisuus oli huomioitava kaikessa toiminnassa. Vain luonnossa ruumiillistuvien näkymättömien voimien huomioiminen takasi ihmisille onnellisen ja menestyksellisen elämän.
 
Kuten muinaisina aikoinakin, länsimaisen nykyelämän uhat kohdistuvat arkeen – ihmissuhteisiin, rakkauteen ja ystävyyteen, perheeseen, työhön, luovuuteen, toimeentuloon. Uusliberaalissa ajassa järjestäytynyttä kosmostamme uhkaavana tekijänä voidaan kuitenkin nähdä myös ahdistava, eskaloitunut ja hallitsemattomissa oleva poliittinen tilanne, jonka vastavoimaksi self-care -ilmiön sekä kaikenlaisen hyvinvoinnin ja hyggeilyn suosion voikin suurilta osin tulkita. Maailman synkkää myllerrystä ei voi hallita, mutta ainakin omaa elinpiiriä ja hyvinvointia voi vaalia unohtaen kamaluudet hetkeksi aikaa.
 
Self-care -trendi nousi Pohjois-Amerikassa viimeisimpien presidentinvaalien jälkeen myötä viraaliksi ilmiöksi. Käsite on tärkeä ennen kaikkea marginalisoiduille ryhmille – rodullistetuille, LGBTQ-yhteisölle ja muille, joiden arkeen liittyy korostetun paljon rakenteellisia yhteiskunnallisia uhkia, ja joihin esimerkiksi Trumpin kaltaisten ihmisten valtaanpääsy koskee erityisesti. Musta queer-feministi Audre Lorde kirjoitti jo 80-luvulla self-caresta poliittisena tekona, ja esimerkiksi Solangen A Seat at the Table -levyltä löytyy kappale Borderline (An Ode to Self Care), joka viittaa mustien Amerikassa kokemaan poliisiväkivaltaan ja siihen, että joskus on vain suljettava silmät kaikelta hetkeksi aikaa ja tehtävä kodista turvasatama. Hyvinvoinnin ja itsestään huolehtimisen trendin juuret ovat siis varsin poliittiset, mikä on hyvä tiedostaa, vaikka treat-yo-self onkin erittäin suotavaa itse kullekin yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Self-carella on todellakin paikkansa ja tilauksensa suorituskeskeisessä someajassa, ja tarve korostuu etenkin epävarmoissa murroskohdissa.
 
Suomalaisen muinaisuskon tapoja ei pidä niputtaa yhteen esimerkiksi saamelaisten pyhien käytäntöjen ja uskomusten kanssa, joiden vaaliminen kuuluu yksinomaan alkuperäiskansalle. En itse ole myöskään suomalaisen muinaisuskon tuntija eikä minulla ole siihen, loitsuihin tai taikojen harjoittamiseen sen erityisempää suhdetta kuin valtaosalla pohjolan maankamaralla 2000-luvulla suurimman osan elämästään viettäneistä suomalaisista kaupunkilaisista. On kuitenkin jotenkin perin lohdullista ja kiehtovaa liittää oma outo olo ja new year new me -ahdistus muinaiseen jatkumoon peilaten sitä ajatuksiin rajakohdista ja kosmoksen hauraasta tilasta. Self-care -suojataiat kehiin, do what u gotta do to make it through, on ihan ok jos välillä käpertyy kotiin ja itseensä ja selviää omalla tavallaan. Näin jaksaa taas paremmin mennä eteenpäin ainakin semibossladynä.
 
PS. CANTH vastaanottaa ja julkaisee mielellään kaikkia ihania helppoja ja halpoja self-care -vinkkejä, joita teillä lukijoilla on, ja haluaisitte jakaa muille! Tässä on pari omaa all-time-lemppariani:
 
1. DIY pesto (lempparini on persilja-cashew-valkosipuli-himalajansuola-sitruuna-oliiviöljy-sörsseli, kesällä luonnonyrteistä!) ja suklaa (kookosöljy, himalajansuola, kaakaojauhe, ruokosokeri, cashew). Soseuttaminen ja hämmentäminen on todella meditatiivista ja rauhoittavaa, perusaineet löytyy melkein aina kaapista, lisäaineita 0. Muutenkin, ripota himalajansuolaa ja lotraa kookosöljyä kaikkeen kaikkialla! Ihmeaineita, taikaa, nykyajan suojeluksia keittiössä, kylppärissä ja in da bedroom.
 
2. Käy avannossa! Jäiseen veteen menemiselle ei saa antaa ajatustakaan, täytyy vain toimia miettimättä. Lyhyen uinnin ympärille rakentuvassa valmistautumisessa on jotakin tosi rituaalinomaista, ja pulahdus herättää joka solun uuteen eloon.
 
Lähteet:

Anssi Alhonen: Esivanhempien puu. Kirjoituksia suomalaisesta uskomusperinteestä (2011)

Risto Pulkkisen haastattelu YLE Puheen ohjelmassa Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko (26.4.2012)

Lisää luettavaa