kirkasvalo

sinä, olet kirkasvaloa

Teksti: Hanna Storm

välillä ahdistua, vaikka kaikki tämä avaruus (mahdollisuudet, matchit, mahakarvat)
                      jotkut kuuntelevat meitä radiosta (isäni lempiohjelma, ensimmäisen naiseni

lempiohjelma)
 
                      fysiikasta en kirjoittanut (tyhmät tytöt eivät osaa soveltaa)                      kun

kysyin, mitä ajattelet
 
                      kuvat päässä saattoivat tapahtua (olimmeko me?)                       olimmeko me
kirjaimia teiden (pohjoisessa tiet aurataan nopeammin kuin etelässä)
 
varsilla?                       purreet sanat kyllin vahvasta varoituksesta (juokse! muista kangaskassi,
ne unohtuvat helposti pimeille kallioille!)                       siteerata,
 
kursivoida                       välillä, olla vain avaruusromua
 
(de beauvoir, kristeva, butler, cixous, braidotti, irigaray, muumit ja jansson muutenkin, smith, kahlo, södergran, halonen ja ehkä myös hepburn ehkä jopa marilyn ehkä tuula ehkä paulakin ehkä ehkä
jopa hanna-riikka ja nina, kaikki muut jotka kuuluu mainita vähintään kerran, mutta britney! ei! ei!
jane! ei! ei pamela! ei missään nimessä! yolandi – kuka? jonna, erin, johannakikka! eieiei!
 
ja kaikki ne joiden nimiä ei koskaan sanota, ei tiedetä edes, vaikka pitäisi todellakin sanoa, pitäisi
todellakin tietää:
 
martha
billy
venus
octavia
brandon
joshua jennifer
ryka
trish
marja-sisko
antony

.
.
.)                       jotkut näkivät kirjainten
 
lentävän                       (jäähtyvässä saunassa kanssasi, olit niin nuori, näin sinut ja minulla oli
niin paljon huulipunaa, ettet uskaltanut suudella minua, en uskaltanut suudella sinua, koska olit niin
nuori)                       kun aukenin oven mukana, päähäni satoi avaruusromua
(muovilattiallesi, joka ei sulanut kuten minä, olen hyvin iloinen, että avasit)
 
                      miten se saattoi kuulua niin hyvin? (minulla on aina korvatulpat kun nukun, parhaat
ovat silikonimassaa joka muotoutuu korvakäytävään ja aamulla hiukset ovat niissä kiinni ja
hiuksista roikkuu limaa muistuttavia palloja, mutta en kuule hengityksiä, ovien sulkemisia,
tietyömaita, esimerkiksi)                      
vai vain, teiden varsilla? (joku
 
                      oli kääntänyt viitat kun yritin löytää kotiin)
 
 
?
voisinko tulla mukaan
vaikka puhuin liikaa ja liian nopeasti
voisinko tulla mukaan
vaikka olin innoissani ja putosin tuolilta
voisinko tulla mukaan
vaikka rikoin lasin
voisinko tulla mukaan
vaikka en halua että lyöt minua
voisinko tulla mukaan
vaikka olen kolmekymmentäkaksi
voisinko tulla mukaan
vaikka olet kaksikymmentäkolme
voisinko tulla mukaan
vaikka tunsin ystäväsi
voisinko tulla mukaan
vaikka haluaisin oppia tuntemaan sinut
voisinko tulla mukaan
vaikka on liian aikaista
voisinko tulla mukaan
vaikka on liian myöhään
voisinko tulla mukaan
vaikka et ole nukkunut
voisinko tulla mukaan
vaikka on marraskuu
voisinko tulla mukaan
vaikka tapasimme juuri
voisinko tulla mukaan
vaikka pidän sinusta
voisinko tulla mukaan
vaikka tiedät sen

!
 
 
sinä, olet kirkasvaloa
kaukana,
valoisinta
 
valo vasten kasvoja aamulla
valo vasten niskaa illalla
näin korkealla et läikehdi,
loistat tasaisesti
 
yön äänistä kauneimpina erottuvat yksin kotiin palaavat ihmiset
pitäisi välillä katsoakin
mutta valo, niin kirkasta
 
liimasin kulman seinään
(huonoa:) jään tähän huoneeseen
kuuntelemaan vuokranantajien lumikolaa
tunkemaan korvatulppia syvemmälle
 
sinulla on unirytmi
enkä syytä
(hyvää:) enkä lähtenyt
25 neliötä ja rinkallinen tavaraa
 
surullista, ettet syö leipää kun et ole kanssani
silti meistä tulee niitä
ryppyisissä peukalonhangoissa kirjaimet
kun apteekissa on vain yksi paikka
antaa toisen istua
konkkaa viereen kun tuoli vapautuu
 
kolmesta purkista kouralla naamaan
oot ollu kipeenä, pienenä
jos kutistut yhtään
kannan sinua liian kevyesti
 
(tämä oli oodi)
 
 
yritän pitää painon keskellä
exit-kyltti on oven yläpuolella
ihmisiä tulee koko ajan lisää
ne yrittää näyttää siltä, että ne ei olisi vaivaantuneita, niin kuin ne ei olisi joutuneet etualalle
 
yritän artikuloida konsonantit, niiden puristuksissa vokaalit,
s on kaikista vaikein, toiseksi vaikein on r
niitä ei pidä ajatella
olen unohtanut turvapaidan
 
ne skannaa huonetta, keitä seisomassa, keitä istumassa
ne näyttää tosi nuorilta, se voi johtua valaistuksestakin
 
taikaisku ja
ne kättelee juttelee nauraa pussailee
 
seison keskellä
yritän pitää painon keskellä
 
 
tilaisin vettä
nolostuisin kun luulisin että siitäkin pitää maksaa
yrittäisin olla vain
 
hyöriviä tuntemattomia
hämmästyisin
kun on taas se vuodenaika
siinä on oltava jotakin enemmän
etusormien hienovaraista liikettä
 
otteita odotustiloissa
 
kuvittelisin onnelliset
 
                                                                        ja ohikulkijat
 
 
kuiva-aineita lasipurkeissa
ehkä me rikkoonnumme liian helposti
numerosarjaa
tuntemattomat ja loksahtelivat
kasvit laskeutuivat pään sivuille pidentäen taukoa
tuolit juuri oikealla etäisyydellä, asettelematta
 
 
*
 
Hanna Storm on Turussa asuva runoilija ja performanssitaiteilija. Runoissaan ja
(runo)performansseissaan hän tarkastelee usein ihmissuhteita, sukupuolia, feminiiniseen
kohdistuvaa väkivaltaa, mielenterveyttä, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Stormin runoja on
julkaistu muun muassa Parnassossa, Tuli&Savussa ja Nokturnossa. Storm toimii myös 2017
toimintansa aloittaneessa MONTA-kollektiivissa, joka tekee Nihil Interit ry:lle Runoja sukupuolen
moninaisuudesta -nimistä hanketta.

qfemzine.wixsite.com/hannastorm
facebook.com/hannastormrunot

facebook.com/montacollective
instagram.com/montacollective

Lisää luettavaa