ilmasto_header

Mitä sitten? – Googlaavan mediatieteilijän pohdintoja ilmastonmuutoksesta

Teksti: Aura Kontio
Kuvat: Oona Koivuranta
 
Ilmastonmuutos kuumottaa. Sitä lukee juttuja, kuinka maailma tuhoutuu. ICPP-raportti, kello tikittää. Tiktak kaikuu vähän aikaa aivoissa ja ahdistaa todella. Ja sitten sitä taas miettii, että mitäs sitten?
 
Mitä sitten? Mitä sitten! Mitä sitten.
 
Maailma tuhoutuu. Tuntuu toivottomalta.
 
Mitä me teemme toivonsa menettäneillä? Toisaalta aurinko sammuu kuitenkin viiden miljardin vuoden päästä. Se ei paljoakaan lohduta ihmisen eikä varsinkaan ilmastonmuutoksen mittakaavassa, jossa puhutaan tällä hetkellä viikkojen ja vuosien tasolla. Kauhistuttaa, ja hetken aikaa jokainen ostos, jokainen käytetty polttoainelitra ja jopa kodin imuroiminen arveluttaa. Arveluttaa, mutta silti imuroi, ostaa ja matkustaa – arvellen ja kauhistellen.
 
Sukelsin taas kerran ilmastonmuutosvyyhtiin; googlasin ja googlasin. Kauhistuin lisää ja haaveilin, että olisin valinnut urani toisin. Mediatieteilijän sijasta voisin olla fyysikko tai insinööri ja yrittää keksiä ratkaisuja vedystä ja aurinkoenergiasta. Olen kuitenkin googlaava mediatieteilijä, joten mitä minä sitten? Ainakin googlaan lisää.

Mistä kaikki johtuu?

Ilmastonmuutos on seurausta ilmakehään jäävästä hiilidioksidista ja muista kasvihuonekaasuista. Lähes kaikki maapallolle tuleva energia on alunperin auringosta, jonka ytimessä tapahtuu fuusioreaktioita. Energia virtaa ekosysteemin läpi palautuen lopulta takaisin avaruuteen.
 
Näin sen pitäisi mennä. Ihmisen toimet kuitenkin heikentävät energian siirtymistä pois ilmakehästä.
 
Yhtenä suurimpana ilmastonmuutoksen aiheuttajana on ihmisen fossiilisten polttoaineiden käyttäminen. Fossiiliset polttoaineet ovat syntyneet muinaisten kasvien ja levien fossiloituessa, joihin sitoutunut kemiallinen energia on alun perin juurikin maapallon alkuaikojen kasvillisuuden ja levien keräämää aurinkoenergiaa. Energiantuotanto fossiilisilla polttoaineilla perustuu raaka-aineen polttamiseen, jolloin energia aineesta vapautuu. Lisäksi palamisreaktiossa fossiilisiin polttoaineisiin sitoutunut hiili vapautuu ja lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Hiilidioksidi on yksi suurimmista kasvihuoneilmiön kiihdyttäjistä – se on poltossa syntyvää jätettä, anergiaa, joka aikaansaa tuhoa ja uhkaa koko ihmiskuntaa.
 
Hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja (metaani, typpioksiduuli ja fluorikaasut) kertyy ilmakehään liikaa, mikä estää lämpöenergian pääsyä takaisin avaruuteen. Maapallosta tulee jättimäinen kasvihuone. Lämpöenergia jää jumiin ja ilmasto lämpenee. Tämä puolestaan aiheuttaa monenlaista tuhoa ja arvaamattomia, katastrofaalisia seurauksia.
 
Nämä seuraukset ovat alueittain erilaisia. Trooppisten pyörremyrskyjen tuhovoima kasvaa, vedenpinta kohoaa, vedenkierto äärevöityy: sekä rankkasateita että kuivuutta sattuu entistä useammin. Jään ja lumen määrä vähenee.
 
Eliölajit, mukaan lukien ihminen, eivät ehdi sopeutua elinolosuhteiden nopeaan muutokseen. Lajeja kuolee sukupuuttoon, mikä voi vaikuttaa ratkaisevasti ravintoketjuihin ja sitä kautta ekosysteemeihin. Tällä voi puolestaan olla arvaamattomankin laajoja vaikutuksia. Muun muassa ihmisten ravinnontuotanto sekä luonnon monimuotoisuus kärsivät.
 
ruusulasi_72
 
Elinolojen muuttuessa osasta maapallon alueista tulee asuinkelvottomia, ja ihmiset ovat pulassa pakottavan uudelleenasuttamistarpeensa kanssa. Ihmiselle ei ole koskaan ollut helppoa jakaa resurssejaan. Sotia voi tulla vielä lisää. Ihmisiä kuolee entistä enemmän kuumuuteen, nälkään, janoon ja lisääntyneisiin luonnonkatastrofeihin.
 
llmastonmuutos kiihdyttää itse itseään. Tällaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksia kutsutaan palautekytkennöiksi. Ilmastonmuutoksen aiheuttama merten lämpeneminen voi esimerkiksi johtaa merenpohjassa ikiroudassa olevan metaanin nopeaan vapautumiseen, mikä puolestaan lämmittäisi ilmastoa hyvin nopeasti. Elinolot koko maapallolla saattaisivat muuttua mahdottomiksi.
 
Metsän puut ja merten kasviplankton sitovat fotosynteesin kautta hiilidioksidia, eli ne toimivat hiilinieluina. Kasviplankton on herkkä monille ihmisen aiheuttamille muutoksille, kuten ilmastonmuutoksessa tapahtuvalle merten lämpenemiselle. Kasviplanktonia on tuhoutunut jo nyt meristä uhkaavan paljon. Jos merten kyky sitoa hiilidioksidia heikkenee, ne voivat alkaa vapauttaa hiilidioksidia enemmän kuin ne sitovat. Myös tällöin lämpeneminen kiihtyy tuhoisasti.
 
Joona-Hermanni Mäkinen kertoo Ylelle kirjoittamassaan kolumnissa asiantuntijoiden olevan sitä mieltä, että maapallolla on nyt käynnissä kuudes massasukupuuttoaalto. Edellinen vastaava tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten, kun kolme neljäsosaa lajeista katosi todennäköisesti asteroidin törmäyksen johdosta. Mäkinen painottaa, että ilmastonmuutos on yllättävää asteroidin aiheuttamaa tuhoa vaikeampi käsittää, sillä kriisi syvenee asteittain.
 
Entistä paremmin ymmärrämme ja tiedämme, kuinka tuhoisa asia ilmastonmuutos on. Mitä sitten? Tuijotammeko silmiin vääjäämätöntä tuhoamme?

Kulutuksesta riippuvainen fossiilisubjekti

Vaikka kuinka kaikki tietäisimme, että tuho on tulossa, tuntuu epäuskottavalta, että peloissammekaan luopuisimme siitä elintasosta, joka meillä on. Siitä ainoasta totutusta ja oppimastamme tavasta elää. Osaisimmeko edes luopua? Ihminen on kasvanut riippuvaiseksi suuresta energiankulutuksesta – kuten filosofit Tere Vadén ja Antti Salminen muotoilevat, nykyihmisestä on tullut fossiilisubjekti. Lisäksi ilmastonmuutos on aika ajoin helppo unohtaa, sillä sen aiheuttamat uhat eivät iske voimakkaimmin korkean elintason maihin, vaikka niillä onkin suurin vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Ratkaisun on oltava toimivampi ja realistisempi kuin oletus luopuvasta, jalosta ja ei-kuluttavasta ihmisestä.
 
Joona-Hermanni Mäkinen toteaa, että ilmastonmuutoksen taustalla vaikuttavat talouden rakenteet. Markkinataloudessa luonnonympäristön turmeleminen kannattaa.
 
“Muotitalot polttavat vaatteita kymmenien miljoonien dollarien edestä. Autovalmistajat valehtelevat päästöistä. Öljy-yhtiöiden verkostot rahoittavat avokätisesti ilmastonmuutoksen kieltäjiä ja pyrkivät kaikin keinoin estämään kansainväliset ilmastosopimukset. Toiminta on häikäilemättömän moraalitonta, mutta loogista markkinakilpailussa. Mitä enemmän hyötyjä saa otettua itselle ja haittoja ulkoistettua muille, sitä enemmän tekee voittoa. Tulevien sukupolvien hyvinvointi on toissijaista”, Mäkinen kirjoittaa.
 
Mäkinen toteaa myös, että vastuu nykytilanteesta ei jakaudu tasaisesti. Ilmastonmuutos on valtaosin rikkaiden aiheuttamaa. Tämä pätee niin yksilöihin kuin valtioihin.
 
Mitä minä sitten voin tehdä? Arkipäiväisissä kulutusvalinnoissani pyrin suosimaan hiilineutraaleja vaihtoehtoja. Sekään ei aina onnistu. Vaikuttamisen mahdollisuudet tuntuvat niin vähäisiltä ja pieniltä.

Hinku-kunnista Kaliforniaan

Kun päästöjä tuotetaan vain sen verran kuin niitä pystytään sitomaan, voidaan puhua hiilineutraalista. Hiilineutraalin tuotteen hiilijalanjälki on nolla: päästöjen ja sidotun hiilen määrät ovat yhtä suuret. Toivottavasti ilmastopolitiikka vie meitä lähitulevaisuudessa kohti lainsäädäntöä, joka helpottaa yksilön hiilineutraaleja valintoja. Esimerkiksi hiilivero tekisi hiilineutraalien tuotteiden tuottamisen suhteessa kannattavammaksi, jolloin niitä pystyttäisiin tuottamaan enemmän ja edullisemmin. Tällaisten ympäristöverojen etuna on, että ne oikaisevat vääriä hintasignaaleja markkinoilla sisällyttämällä saastumisen kustannukset ja muut ympäristökustannukset hintoihin.
 
Ympäristöverojen suhteen problemaattista tosin on se, että ne toimivat päinvastoin kuin progressiivinen verotus. Vähävaraisemmat joutuisivat maksamaan veroa suhteessa varallisuuteensa enemmän kuin hyvätuloiset, koska heidän varoistaan selvästi suurempi osuus menee päivittäiseen pakolliseen kulutukseen.
 
Ilmastopolitiikka on kaiken kaikkiaan äärettömän problemaattista. Katsotaanko päästövähennysvelvollisuuksia sen kannalta, minkä valtion kulutuksesta päästöt johtuvat vai absoluuttisesti sen perusteella, missä päästöt tapahtuvat? Mikä on esimerkiksi Kiinan rooli toisaalta kehittyvänä maana ja toisaalta yhtenä päästöiltään suurimpiin kuuluvana suurvaltana ilmastonmuutoksen torjunnassa? Kuten Lapin yliopiston tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sanna Kopra huomauttaa, osa Kiinan haasteista johtuu meistä, länsimaisista kuluttajista. Niin sanotun Kiina-ilmiön myötä monet länsimaat eivät ole pelkästään ulkoistaneet teollisuuttaan Kiinaan, vaan samalla myös kasvihuonepäästönsä. Viime vuosina on kuitenkin ollut huojentavaa lukea Kiinan vahvasta roolista ilmastonmuutosta torjuvassa politiikassa. Kiina on edelläkävijämaa myös esimerkiksi uusiutuvaan energiaan liittyvän tekniikan tuotannossa.
 
jatesakkilasi_72
 
Ajassa, jossa Donald Trump vesittää kaikin voimin ilmastopoliittista edistystä, on ollut helpottavaa seurata myös esimerkiksi Kalifornian taistelua ilmastonmuutosta vastaan.
 
Kalifornia on sitoutunut tuottamaan kaiken sähkönsä hiilivapaalla tai uusiutuvalla energialla vuoteen 2045 mennessä. Erityisen merkityksellistä tästä tekee se, että Kalifornia on maailman viidenneksi suurin talous. Suomessa puolestaan hiilineutraaliutta tavoittelevia Hinku-kuntia on tällä hetkellä 42. Ne ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Jo pikaisella googlauksella voi löytää monia mielenkiintoisia tutkimusprojekteja, joissa kehitellään erilaisia ratkaisuja hiilidioksidin neutralointiin, uusiutuvan energian mahdollisimman tehokkaaseen tuotantoon, ilmasta kaapatun hiilidioksidin käyttöön polttoaineiden raaka-aineena ja vetypolttoaineiden kehittämiseen liittyen.
 
Uusi teknologia ei kuitenkaan yksin pelasta meitä. Emme saa sortua ajatukseen, että teknologian kehittyessä voimme kuluttaa entistä enemmän ja tiedostaa entistä vähemmän. Emme voi antaa teknologian huumata meitä ja katkaista jälleen kerran ymmärrystämme riippuvuussuhteestamme luontoon. Vadén ja Salminen huomauttavatkin, että modernin ajan kuvaaminen ihmisen voittona luonnosta on äärimmäisen ironista, sillä oletettu ihmisen itsenäisyys ja riippumattomuus sosiaalisesta sekä luonnollisesta ympäristöstä perustuu tiettyyn luonnonilmiöön: öljyyn. Vadén ja Salminen näkevätkin öljyn ja sen mahdollistaman talouskasvun sokaisseen ihmisen.
 
Fossiilisilla polttoaineilla on muihin energiantuotantotapoihin verrattuna valtava aikaetu. Polttoaineisiin auringosta tullut energia on sitoutunut niihin miljoonien vuosien aikana, mikä mahdollistaa sen, että maan uumeniin on pakkautunut niin valtavat energiamäärät. Jo maalaisjärjellä ajateltunakin kuulostaa järjettömältä palokaasutella maan uumenten energiapommit hetkessä ilmakehäämme.
 
Miten voisimme nyt hetkessä kerätä yhtä paljon hiilivapaata energiaa? Sanotaan, että jos saisimme edes kaksi prosenttia auringon säteilystä talteen, voisimme kattaa sillä koko maapallon energiatarpeen. Tämä tosin edellyttäisi todella uskomattoman hyvän hyötysuhteen omaavien aurinkopaneelien kehittämistä. Teoriassa tuulet riittäisivät kattamaan moninkertaisesti koko maapallon tämänhetkisen energiantarpeen. Massiivisen tuulivoiman tuotannon esteenä lienevätkin lähinnä taloudelliset ja poliittiset esteet. Teknologiaa pitää toki kehittää, mutta fysikaaliset edellytykset ovat olemassa.

Miten saisimme energiaa?

Tuulivoima on viime aikoina kehittynyt kannattavaksi jopa ilman yhteiskunnan tukia. Aurinkopaneelien hinnat ovat ennätysalhaalla ja niiden hyötysuhde kehittyy koko ajan valtavin harppauksin. On tulossa aika, jolloin fossiiliset polttoaineet eivät pysty enää kilpailemaan uusiutuvan energian kanssa. Uusiutuva energia tulee olemaan tehokkaampaa ja edullisempaa.
 
Perinteisemmän aurinko- ja tuulienergian lisäksi googlailu sai minut kiinnostumaan fossiilisista polttoaineista polton yhteydessä ilmaan karkaavasta hiilidioksidista eli polttoaineen hyödyttömäksi jäävästä sekä myös vahingoksi olevasta osasta, anergiasta. Googlailtuani tästä päästöpaholaisesta selvisi, että hiilidioksidi voi olla myös mahdollisuus.
 
Esimerkiksi Lappeenrannassa pilotoitiin kesällä 2017 koko maailman mittakaavassa harvinaislaatuinen uusiutuvia hiilivetyjä tuottava koelaitos. Soletairiksi nimetty pilottilaitos valmistaa ilmasta kaapatusta hiilidioksidista ja vedestä irroitetusta vedystä uusiutuvaa, hiilineutraalia raakaöljyä, jonka energiakäyttö ei kiihdytä ilmastonmuutosta. Tuotteesta voidaan valmistaa bensaa, dieseliä, kerosiinia ja muovien raaka-aineita. Käytännössä tuote voi korvata fossiilisen raakaöljyn, joka nyt menee jalostamoihin. Prosessi vaatii kuitenkin paljon sähköä. Vaadittu energia tuotetaan kokonaisuudessaan laitokseen kytketyllä aurinkovoimalalla.
 
Toinen esimerkki jonka löysin kertoi, kuinka luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat kehittäneet bioreaktorin uusiutuvan polttoaineen tuottamiseksi, jossa mikrobit muuntavat ilmasta palautettua hiilidioksidia sekä vetyä metaaniksi. Haasteena kaikkien uusien energiakeksintöjen kanssa onkin yksi fyysikan kiertämättömistä tosiseikoista: jos vetyä ”irroitetaan” hajottamalla vettä sähkövirralla, siitä saadaan energiaa enintään sen verran kuin mitä veden hajottamiseen meni. Sen takia erittäin olennaista onkin hyötysuhteen maksimoiminen ja tietenkin se, että myös prosessiin käytetty energia on uusiutuvaa, hiilivapaata energiaa.
 
sipuliverkkolasi_72
 
Googlailuni jälkeen fossiiliset polttoaineet alkavat tuntua yhä typerämmiltä. Monen tahon viesti kuuluu, että meillä on olemassa kaikki ratkaisut ja riittävä teknologia siihen, että voisimme tulevaisuudessa tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä kaiken tarvitsemamme energian. Tavoitteen saavuttaminen riippuu globaalisti poliitikkojen, sijoittajien ja meidän kaikkien yhteisestä tahdosta.

On tärkeää tietää ja kauhistua

Monellakin tapaa meillä saattaa olla ratkaisun avaimet käsissämme. Meillä on tietoa, sen vain tarvitsee levitä tarpeeksi laajalle. Meillä on teknologiaa, tarvitaan vain rahoitusta ja lisää tutkimusta. Meillä on aurinkoa ja tuulta, pitää vain kehittää tehokkaampia paneeleita ja päästä eroon öljy-yhtiöiden vastasabotaasista. Meillä on hinku-kuntia, Kalifornia ja lukuisia muita hiilineutraaliuteen pyrkiviä alueita, pitää vain vaihtaa Yhdysvaltojen presidenttiä ja saada loputkin paikat seuraamaan Kalifornian esimerkkiä. Meillä on hyviä, välittäviä ihmisiä. Pitää vain lopettaa taistelemasta keskenämme. Meillä on maapallo ja luonto, pitää vain pistää se etusijalle.
 
Ihmisten tietoisuus lisää painetta niille, joilla on valtaa, tehdä hiilineutraalimpaa yhteiskuntaa tukevia päätöksiä ja tuottaa hiilineutraaleja tuotteita. Siksi on tärkeää, että tiedämme. Siksi on jopa tärkeää, että kauhistumme, vaikka emme pysty heti muuttamaan mitään.
 
Ja siltikin voi olla, että pieleen menee.
 
Googlaillessani uusia energiantuotantotapoja ja juteltuani kotinsa tuulimyllyttäneen ja aurinkopanelisoineen energiaintoilijaisäni kanssa oloni oli hetken toiveikas. Myöhemmin illalla keskustelin maantieteilijäystäväni Aadan kanssa ja muistin palautekytkennät. Esimerkiksi jäätiköiden sulaminen on jo alkanut. Tämän palautekytkennän kohdalla viimeinen riskiraja saattaa olla jo ylitetty.
 
Vaikka onnistuisimmekin vaihtamaan energiasysteemiämme kokonaan ja leikkaamaan päästömme (mikä jo sinänsä olisi uskomatonta), on palautekytkentöjen merkitys valtava, arvaamaton ja pelottava. Voi olla, että olemme jo liian pitkällä.
 
Eräs vanha tuttuni sanoi, että on uskossa varmuudeksi.
 
“Olen uskossa, enkä häviä siinä eläessäni mitään. Sitten kun kuolen, niin mikäli taivas on totta, voitan. Mikäli se ei ole totta, en silti häviä mitään.”
 
Samalla logiikalla ajattelen, että pakkohan on yrittää jotain. Mitä, jos maapallon biodiversiteetin voikin vielä pelastaa? Mitä jos kaikki meneekin hyvin?
 
Uhka on, todellakin ja liian, todellinen. Taistelun on oltava myös.
 
Tiede-lehdessä spekuloitiin jo 2000-luvun alussa, kuinka vuonna 2060 tai 2100 saatetaan elää maailmassa, jossa auringonvalon avulla tuotetaan mielin määrin vetyä eivätkä ihmiset voi käsittää, miksi heidän iso-isovanhempansa niin surutta tärvelivät ilmakehää hiilidioksidin kaltaisilla palokaasuilla. Toivottavasti! Ennen sitä meidän täytyy kuitenkin taistella taistelumme.
 
Ja ei sitä tiedä, miten tässä käy. Mitä jos kaikki meneekin hyvin?
 
***
Aura Kontio on rovaniemeläinen audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelija, joka rakastaa kylmiä talvia ja puuterintuoksuista pyykkietikkaa.

Oona Koivuranta on valokuvaaja, joka työskenteli kesän Muoniossa ja vietti kerran puoli vuotta kuvaten samaa lasia.

Lisää luettavaa