muutos1

Puhalla ja toivo

Teksti: Lydia Lehtola
 

Ikkunasta sataa sisään,
                      makaan sen kohdalla suu auki tuuli t-paidan alla.
Yritin kyllä kertoa, mutta ambulanssin ulina kadulta peitti sanat
enkä kehdannut toistaa,
ja sitten toit kimpun luonnottoman suuria hätäkukkia
enkä voinut viedä niitä kotiin,
                      jätin ne ystävän eteiseen päivä päivältä kuihtumaan,
ja kun palasin ne olivat jo homeessa.
Ei tule takaisin enää se puhtaiden liinavaatteiden tuntu
jossa saatoin nukkua viikkokausia,
niin että jokaisen harsoisen hyväilyn ehti huomata,
                      ottaa omaksi ja viskata menemään.
Nyt kun vain räpäytän silmiä sinuun päin,
tulee kaikesta likaista ja taas täytyy vaihtaa,
pyykätä sinun nähtesi ja kyselet jokaisesta läntistä:
                      mistä tuokin on peräisin? niin kuin voisin sellaista tietää,
niin kuin kasvi muistaisi valon suuntia vuosien takaa,
niin kuin kasvi:
                      sanovathan jotkut, että ne tuntevat hermokipua poimimisesta,
                      ja olen minäkin koskettanut mustelmaista hedelmää,
                      antanut sormen liukua voikukanvarren kuhmuista ihoa,
                      tunnustellut rokotusjäljet ja rokonarvet ja sileän sisäpinnan.
Kun silmäripsi irtoaa, saa puhaltaa ja toivoa,
puhaltaa ja toivoa ettei tuuli vie,
nyt vain
puhalla
ja toivo
 
muutos2
***
Lydia Lehtola, lavalla Lyyti, on lauluntekijä ja kirjoittaja. Teoksillaan ja esiintymisillään hän haluaa luoda lohtua ja kukoistusta, etsiä sijaa muutokselle.

Lisää luettavaa