brexit

Brexit, tuo oikeistopopulismin riemuvoitto

Teksti: Anna Rauhanen
 
Britanniassa vallitsee täysi poliittinen kaaos. Pääministeri David Cameron on eronnut, samoin hänen oletettu seuraajansa ja Toryjen Brexit-leirin pääpuuhamies Boris Johnson, sekä Brexitistä elämäntyönsä tehnyt UKIP:n Nigel Farage. Maanantaina erosi viimeisin Brexit-kannattaja ja pääministeriehdokas Andrea Leadsom, minkä seurauksena Theresa Maysta tuli Britannian seuraava pääministeri. Ilman äänestystä. Monet leave-äänestäjät sanoivat haluavansa lisää päätösvaltaa, ja väittivät EU:ta epädemokraattiseksi. Nyt Britannian pääministeri on ihminen, jota kukaan ei äänestänyt. Kirjaimellisesti – koko äänestystä ei edes pidetty, sillä kaikki muut luovuttivat. Myös Gordon Brownista tuli Tony Blairin erottua pääministeri ilman kilpailijoita vuonna 2007, ja tällöin May vaati uusia vaaleja. Mutta kas kummaa, nyt Mayn mielestä uusille vaaleille ei ole mitään syytä. Jos tämä ei ole epädemokraattista, niin en tiedä mikä on.
 
Kellään ei ole mitään suunnitelmaa, rasistiset hyökkäykset ovat kasvussa, punta on tippunut ennätysalhaalle ja uusi pääministeri on ihminen, jota kukaan ei äänestänyt, ja joka oli vastuussa mm. Go Home-vaneista, joka haluaa Britannian ulos Europaan ihmisoikeusjulistuksesta, ja joka äänesti Syyrian ilmaiskujen puolesta mutta vastaan 3000 pakolaislapsen ottamista Britanniaan. Mahtavaa.
 
Samaan aikaan Labourin leirissä on täysi vallankaappaus menossa, jota johtavat Tony Blairille uskolliset kansanedustajat. He, haastajat Angela Eagle ja Owen Smith (ketä nämä ihmiset edes ovat?) etunenässä, yrittävät saada puolueen äänestäjien kesken suositun puheenjohtaja Jeremy Corbynin sivuun, vaikka hänet juuri valittiin yli 60% äänituloksella. Corbyniä on alusta lähtien pidetty monien Labourin enemmän keskelle sijoittuvien edustajien kesken liian vasemmistolaisena, mutta vallankaappauksen takana on oikeasti vanha kunnon Tony, jonka Corbyn luultavasti haluaisi oikeuden eteen Irakin sodan takia. Lähes 10 vuotta tekeillä ollut Chilcot-raportti julkaistiin viime viikolla, eikä se anna Blairista kovin kaunista kuvaa. Labour on siis täysin hajoamassa liitoksistaan, juuri sinä hetkenä kun sen pitäisi yhdistyä oikeiston sekoilua vastaan.
 
Tiistai-iltana kävi sentään ilmi, että Corbyn saa ottaa osaa uuteen puheenjohtajaäänestykseen ilman kansanedustajien tukea (mitä hänellä ei ole). Tosin, Corbynin lähdettyä kokouksesta NEC (Labourin executive komitea) päätti, että puheenjohtajaa saavat äänestää vain ne, jotka ovat olleet jäseninä jo kuusi kuukautta tai joutuvat maksamaan 25 puntaa äänioikeudesta. Syynä tietysti se, että Labouriin on juuri liittynyt satoja tuhansia Corbynin tukijoita. On jo heiteltyä ajatuksia siitä, että hajoaako Labour kahteen eri puolueeseen.
 
You could not make this shit up.
 
***
 
En elä minkään harhaluulon alla siitä, etteikö EU olisi monella tapaa erittäin viallinen – on täysin hyväksyttäviä argumentteja myös koko unioinia vastaan. Brexitissä ei vain yksinkertaisesti ole kyse siitä, onko EU hyvä vai huono.
Perusbritti ei tajua EU:n toiminnasta hölkäsen pöläystä. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että koulun historian tunneilla keskitytään lähinnä oman maan kuninkaiden nimien ja vallassaolovuosien pänttäykseen, eikä mediaan yleisesti voi luottaa kertovan mitään objektiivisesti. Yhteenkuuluvuuden tunnetta Eurooppaan on vähemmän kuin mantereella. Kun britit lähtevät lomalle Espanjan saarille örveltämään, suurin osa sanoo menevänsä “on holiday to Europe”. Eli mennään Britanniasta Eurooppaan. Tämä selittääkin mielestäni erinomaisesti monen britin suhtautumisen koko mantereeseen. On continental Europe, ja sitten – omana uljaana saarenaan – Great Britain, tuo historiallinen suurvalta. Tämä on omiaan selittämään Brexitin tulosta – ihmiset eivät vain yksinkertaisesti tienneet minkä puolesta tai mitä vastaan äänestys oikeasti oli.
 
Brexitin takana onkin tasan kaksi asiaa, joista kumpikaan ei liity Euroopan Unioniin. Ensimmäinen näistä on Daven ja Borisin välinen valtataistelu, joka varmaan juontaa juurensa Oxfordin yliopiston Bullingdon Clubiin (kenties pojilla tuli riitaa siitä, kuka saa laittaa peniksensä kuolleen sian suuhun?). Cameron lupasi vaalipäissään, että EU-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys. Tarkoituksena oli tietysti saada ääniä UKIP:in kannattajilta. Kun äänestys sitten oli pakko järjestää, Cameron olikin EU:n puolella. Boris näki aikansa tulleen ja hyppäsi vastapuolen johtoon. Harmi vain, ettei pääministerin paikka sitten kuitenkaan kelvannut Borisille, tai Boris ei kelvannut puoluejohdolle. Mayn hallituksessa Borista odottikin ulkoministerin pesti – siis sama kuin Soinilla.
 
Jos Cameron oli Brexitin aiheuttaja, niin Nigel Faragen johtama oikeistopopulismi, jonka kannatus on noussut tasaisesti eriarvoisuuksien kasvaessa, oli Brexitin voittaja. UKIP:in äänestäjät ovat yleisesti ottaen köyhiä valkoisia, jotka asuvat varsinkin pohjoisen nuhjuisissa kylissä ja pikkukaupungeissa, joissa työttömyys on ennätyskorkealla. Vanhat tehdaskaupungit tekevät kuolemaa, ja julkisia palveluita leikataan koko ajan. Töitä ei näillä alueilla ole, ja kaupungeissa harva pystyy asumaan pilviin nousseiden vuokrien takia. Voi siis ymmärtää, että vituttaa. Kun oma elämä on paskaa, on helppo alkaa syyttelemään muita – varsinkin sellaisia, jotka eivät näytä samalta kuin sinä. Muutenhan voisit vahingossa syyttää itseäsi. Eliittejä taas on vaikeampi syyttää, koska raha luo kunnioitusta. Tämä sama kaava on toistunut varmaan siitä lähtien, kun mikään ihmisensukuinen on maan päällä tallannut.
 
UKIP ja Farage käyttivät tätä yleistä tyytymättömyyttä hyväkseen, ja saivat paljon kannatusta tehdessään rasismista jälleen salonkikelpoisempaa. Samaa hommaa tekevät Suomessa tietysti Persut, Faragen bestis Timo Soini johtajanaan.
 
Nigel Farage on vain pieni mies jolla oli yksi suuri unelma: saada Britannia pois EU:sta. Farage ei kuitenkaan itsekään tiennyt mitä tehdä kun unelma olikin yhtäkkiä totta, ja löi hanskat tiskiin. En usko, että Faragella on oikeasti sinänsä mitään Eurooppaa vastaan, onhan vaimokin saksalainen (mistä Nige tykkää muistuttaa). Nigel on vaan monella tapaa samanlainen kuin Englanti itse – luulee itsestään liikoja, ja kovan uhon alla piileksii huono itsetunto sekä pelko siitä, ettei ehkä olekaan niin hyvä. Entisen pankkiirin viekkaudella hän hokasi, että rasismi on aina tiettyyn kansanosaan uppoava ajatusmaailma, jonka avulla hän voisi saavuttaa himoitsemansa valta-aseman.
 
Oikeistopopulistit käyttävät kaikkea tätä hyväkseen, ja ajatus imperiaalisen vallan palauttamisesta oli vahvasti tapetilla Brexit-kampanjan aikana. Oikeastihan tähän ei tietenkään pystyttäisi – Britannialla on hyvin vähän luonnonvaroja (Skotlannin öljyä lukuunottamatta) ja koko maa on kiinni ulkomaankaupassa. Ihmisellä on myös tunnetusti valikoiva muisti, ja moni Brexitiä äänestänyt, “itsenäisyyden” perään huudellut britti tuntuu unohtavan mihin koko British Empiren valta perustui: muiden sortoon, tappamiseen ja orjuuttamiseen. Ironia on sanoinkuvaamaton, kun maa joka on tunkenut valtansa ja tapansa lähes jokaiseen maailman kolkkaan alkaa valittaa siitä, että jotkut haluaisivat tulla myös sisään.
 
Tässä vasemmisto onkin mennyt eniten metsään, lähes ympäri Euroopan. Köyhistä ja työväenluokan edustajista ollaan vieraannuttu niin paljon, ettei olla pystytty selittämään vakuuttavasti, mistä köyhyys ja leikkaukset oikeasti johtuvat. Ei, lääkäriin ei ole vaikea päästä sen takia, että naapuripitäjässä on puolalainen tai somalialainen perhe. Ei, sosiaalituista ei leikata koska niitä hyväksikäyttää ulkomaalaiset, joille ei kelpaa työ. Niin Britannian kuin Suomenkin kurjistavaa politiikkaa ajavat hallitukset leikkaavat terveydenhuolto-, sosiaali- ja koulutuspalveluita rankalla kädellä. Koska vasemmisto ei ole pystynyt tätä tarpeeksi vakuuttavasti todistamaan, on oikeistopuolueilla kissanpäivät.
 
***
 
Brexit on ennenkaikkea todiste siitä miten käy, kun oikeisto flirttailee populisteille ja vasemmisto sekoilee. Samaa tapahtuu Suomessa, koko ajan. Kokoomus ja Keskusta eivät ota mitään kantaa – eivätkä varsinkaan tuomitse – Persujen täysin avoimesti rasistista toimintaa. Soinin mielestä kyseessä on hassua höperöä, ja se näyttää kelpaavan lopulle hallitukselle. Muiden puolueiden hiljainen hyväksyntä luo ilmapiirin, jossa voi suoltaa mitä tahansa fasistista paskaa ilman mitään seurauksia. Vasemmistoa ja Vihreitä kuuntelee lähinnä oma kannatusjoukko, eikä varsinkaan Vihreät osaa ottaa mitään kontaktia köyhiin. SDP tarvitsee uuden puheenjohtajan jos aikomuksena on vielä olla relevantti.
 
Suomessa tuskin tarvitsee pelätä EU:sta eroa, ainakaan juuri nyt. Mutta ääri- ja populistioikeiston liehittelyn seurauksena saamme edelleen odottaa ihan perusjuttuja, kuten Trans-lakia. Suomessa rodullistettuja ei sentään murhata poliisin toimesta, mutta ihan oikea kansanedustaja voi julkisesti sanoa, että rodullistetun, poliisin rasistisen kohtelusta puhuva suomalaisen pitäisi “palata kotimaahansa”. Vaikka Musta Barbaari olisikin syntynyt Turun sijaan jossain muualla, on kommentti ihan yhtä hälyttävä. Toivoisi, että sivistysvaltioissa tällaisesta joutuisi eroamaan, tai edes julkisesti häväistyksi ja vaadittaisiin anteeksipyytöä, mutta eipä meillä.
 
Rasistisen oikeistopopulismin nousua, niin Suomessa kuin Britanniassakin, voi ja pitää syyttää niitä puolueita ja ihmisiä, jotka sen ovat sallineet. Kun oikeistopopulismi päästetään oikeasti vaikuttamaan äärimmäisen tärkeisiin asioihin, kuten EU:sta eroamiseen, on lopputulos tämä.

Lisää luettavaa